TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

perjantai 24. joulukuuta 2010

Jouluaatto tunnelmissa

Joulupukki kävi ja paketit on avattu. Pukki toi ration ja villasukat. Niillähän pärjää pitkälle. Kävin Muoniossa ja ihmettelin, että mihin tämä maailma on menossa. Tosi monet olivat ostanheet muoviset "jää"lyhyt. Eikö sitä ennää ihmisillä ole aikaa tehä oikeita jäälyhtyjä. Pittääkö kaikki olla nykysin muovista. Myrskylyhytki palavat nykypäivänä ledeillä eikä vanhan kansan lamppuöljyllä. No mie taijan olla vähä liian vanhanaikanen, ko piän perinteistä kiinni. Sama son vaappu hommissa. Harva se ennää ymmärtää oikeitten lohilappujen pääle. Nyt mie lähen kokoamhaan pojale aivan nykyaikasta Stigaa, vaikka kyllähän puureki olis paras. Mutta Pukki sen toi niin minkäs sille voin.
-Jani-

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Pere noel

Nyt on uistinasiat jääny muitten harteille, ku tuo pere noel vie kaiken ajan. Sain kuitenkin tänhään etelän kirjeevaihtajalta tähellistä tietoa lohivaapuista. Siihen asiaan aijon palata ensi vuonna, kun olen itte kerenny sulattaa asian. No ei se niin vakavaa tietoa ole, mutta enpä kerro sen enempää vaikka olis se toishaalta hyvä tietää teänki, mistä on kyse.

Hauskaa Joulua ja Onnea vuodelle 2011!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kaamossiikaa

Kuvan kalat tulivat tänään 45mm verkosta ja tuo suurin 55mm verkosta. Tänhään otima verkot pois jään alta, ko tuo pakkanen ei hellitä. Ja töissä pukkaa joulukiireitä. Kuskaan ranskalaislapsia kelkalla kattomaan joulupukkia. Ja varmaan arvaatte, että niillä on kaalo. Kyllä on suuri ero tämän perän lapsissa verrattunu nuihin vierasmaalaisiin. Meän kaks vuotias oli tänhään pakkasessa pari tuntia leikkimässä, eikä pitäny minhään, vaikka pakkasta oli aika lailla. Ulkomaanelävät jäätyvät jo hotellin pihala. No ei net kyllä ossaa pukkeutuakhaan ko esim. pipo ei taho pysyä niilä päässä saati sitte hanskat.


Pakamukka pakkasella.
-Jani-

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulua ootellessa

Sairasloma on nyt käytetty ja myyräkuume toivottavasti taltutettu. Kaamos tekee tuloaan ja aurinko ei meinaa enää tänä vuonna näyttäytyä. Toissapäivänä sain kuitenki napattua Äijävaaran päältä auringosta kuvan. Ei se korkealle noussu, mutta siellä se oli. Samalla matkalla kävin minkin pyydyksillä ja yksi oli menny loukkuun. Ei siitä vielä vaimole minkkiturkkia tule, mutta alku on hyvä. Siikaverkoilla kävimä tyttären kans pari päivää sitte ja yksi iso siika oli jääny kiini. Ei sekhään ole paljo, mutta hyvä alku seki 50mm verkossa. Nyt alkaa jäälyhtyjen teko ja joulun valmistelu.
-Jani-

tiistai 30. marraskuuta 2010

Antaa kuvien kertoa...


www.vanhaonki.com sieltä löytyy uistinkilpailun tulokset ja kuvia uistimista. Oma siipiveikkokin on siellä.
-Jani-

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Titinalle ja pätäkkä

Tämän päivän blogi ei ole otsikon aihetta nähnykkään mutta kuulosti niin hyvältä, että siksi otsikko on titinalle ja pätäkkä. No liittyy tuohon pieni tarina, sillä kaksi vuotias poikani oli aamulla lähössä hoitoon, mutta ennen lähtöä piti titanalle ja pätäkkä laittaa nukkumaan kuorma-auton peräkärryyn. Molemmat aseteltiin peiton alle nukkumaan, siis titinalle ja pätäkkä.

Ohessa on kuva viime kesän ottiperhoista Tenolla. Virheistä viisastuneena tehen nykyisin kaikkia perhoja tuplat. Näillä malleilla olema saahneet sekä heittämällä ja soutamalla. Nämä perhot ovat kokoa 8, 6 ja 4. Nyt olen siukkalomalla ku vissiin myyräkuume vaivaa tai kovasti tutkivat mikä miestä nakertaa. Kuumetta ja kuumetta pukkaa ilman lentsua. PAKKASTA 30.4 ASTETTA!
-Jani-

tiistai 16. marraskuuta 2010

torstai 11. marraskuuta 2010

Vuoden viehe

Kuvassa iltapuhdetöitä. Toinen on kamerakotelo ja toinen pikiöljypullo vyölle kesää ja sääskiä varten.

Sain tänään sähköpostiini mukavan viestin. Olin kolmas Suomen Urheilukalastajien Liiton ja Wanhat Wehkeet ja Wieheet ry:n järjestämässä uistimentekokilpailussa. Osallistuin lohiviehesarjaan Siipiveikko-uistimella. Siipiveikko on niin sanotusti yksinkertainen metallikala. Kuvaa ei ole nyt saatavilla, mutta se tulee varmasti seuraavaan Urheilukalastuslehteen. Vuonna 2006 olin kakkonen ja muina vuosina ei palkintosijaa ole tullut.

-Jani-

lauantai 6. marraskuuta 2010

Sulkia ja Suomuja

Eilen sain kaverilta kolmen heinäsorsan juhlapukusta "taljaa". Olipas muuten hienoja mallardsulkia ja kyllä ensi kesänä Tenon lohet on ihmeissään. Nyt pittää kehittää perhoinspiraatiota ja tehä ensi kesän perhot valmiiksi, ettei tartte keväthankien aikaan paniikissa tehä tilauksia. Mieluummin olen kevhäälä pilkilä kun istusin perhoja sitomassa. Nyt syyspimeässä on hyvä fiilistellä ja kehitellä uusia malleja. Autotallissa on muuten varaston seinäelementit valmiina oottamassa siirtoa jonnekki??? Mutta minne se selviää ensi kesänä kun routa sulaa. Jään alle ei ole verkkoja saatu ku tuo jäätilanne on aika huono. Teräsjäätä ei ole oikein päässy syntymään ja alta 5cm on semmosta harmaata hyhmäjäätä. Kuka sinne uskaltaa mennä, en ainakaan mie. Olen jo kolme kertaa kokkeillu heikkoja jäitä jo todennu veden olevan aina yhtä kylmää. Kyllä se varmaan tänäkin vuonna on yhtä kylmää ko ennenki.
-Jani-

maanantai 25. lokakuuta 2010

No nyt tämä uistin halusi näkösälle ja sain kuvan ladattua tänne blogiin. Hiukan eri mallinen kuin se eilinen ja uinti on rauhallisempi.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Koeuitettuja




Tuli tehtyä muutama lohilappu ja kävin kämpälä ne koeuittamassa. Lumi on maassa mutta vesi vielä virtaa. Kuvassa oleva lappu on iso liikkeinen ja heiluu kuin heinämies pellola. Toinen on uinniltaan rauhallisempi, mutta kuva ei suostu tallentumaan tänne blogiin. Se ei vissiin halua tulla vielä näkösälle, taitaa olla liian rauhallinen.
-Jani-

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Syyspuuhastelua

Eilinen päivä meni lihoja savustaessa. Rannassa on kota savustuspuuhia varten. Savustin poron kylkiä, lapoja ja yhen paistin. Kaveri toi myös pari lampaan viulua savustettavaksi. En savustanut ihan kypsäksi vaan jätin suovaslihaksi. Kaheksan tuntia koivusavussa ja vähä lepällä höystettynä, ilman parkkia ja tuohta, siinä savustus ohjeeni. Kylläpä maistu taas hyvälle. Savustuksen ohessa ajelin polttopuita kolmenkymmenen kilsan päästä ja vielä olis kymmenen kuutiota ajamatta. Saa nähä kerkiääkö puut siirtyä tänne ennen kessää. Mutta toivossa on hyvä elää ja eipä tule aika pitkäksi.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Talvi tulee yhtä koska ko pajalan bussi


Väylä valmistautuu talven tuloon. Vielä joutsen perhe uiskentelee siellä mutta muuten on rauhallista. Pikku hiljaa pittää ottaa luistimet esille. Ensi jäitä ootellessa...
-Jani-

maanantai 11. lokakuuta 2010

Wanha iiläinen jokivene

Tämmösen venheen löysin tuolta kalareissulta ryteiköstä ja omistajakin onnekseni myös selvisi. Hän suostui siitä luopumaan sopuhintaan ja naapurin kanssa päätimä venheen kunnostaa. Omistajan mukaan se on vanha iijokilainen lohivene. Ens kesänä met hämmästytämmä muita lohimiehiä tällä hulppean kokoisella venheellä, jolla on mittaa rapeat neljä metriä. Saa nähä jouvumako soutamhaan tyhjää. Vaimoja met emmä tuohon venheesseen huoli koska sinne ei taija mahtua ko yks ukko kerrala. Kaikki puuosat on uusittava ja teljut tehtävä. Lasikuitu on kuitenki hyvässä kunnossa. Samala reissula tuli myös jokunen kala verkoista. Saapi taas muutaman päivän maistella tuoretta kalaa.
-Jani-

tiistai 5. lokakuuta 2010

Jättilohi

Täällä päin uiskentelee kuulemma jättilohia. Muuta en tiijä mutta niin lehessä luki. Sitä silmällä pitäen tein muutaman pätäkän jättilohia varten. Sitä en kyllä tiijä ottaako jättilohi niihin, kun en ole koskaan niin isoa kalaa saanu. Mutta nyt on hyvä toivossa elää, koska joku on ainakin jonkun kokosen kalan saanu. Paljon polemiikkia aiheuttanu lohi tuo julkisutta tälle perälle, huonoa sekä hyvää ja eikös sole vain hieno asia. Nyt net etälässäki kommentoivat meän asioita ja tulevat ehkä ens kesänä kattomhaan, mistä niitä lohia oikein saa. Kireitä siimoja ens kesänä. Lähen tästä siikaverkoille.
-Jani-

lauantai 2. lokakuuta 2010

Päivän korusaldo




Tämmösiä korun tekeleitä tuli tänään tehtyä. Hopea uistimia ei tänään syntynyt ollenkaan, se kun on aina inspiraatiosta kiinni, mitä valmistuu. Vähän kyllä vaimon patistamana tein tuon ylimmäisen käsi/sormuskorun.


sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Verkoilla

Vihdoinkin sain siikaverkot veteen. Ei tarttenu enää mennä S-Marketista hakemaan kalaa. Siikoja tuli siksikin hyvin. Savustin kolme kappaletta päivänruuaksi. Maistuu se tuore savusiika kyllä ihan hyvälle pitkästä aikaa. Väylän rannat ovat tyhjentyneet veneistä. Eilen nostin viimisen oman veneen törmälle. Jäi sekin homma aika viime tippaan...pakkasia pukkaa.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Pätäköitä


Pätäkkäinspiraation iskemänä syntyi kuvassa olevat yksilöt. Taattua käsityötä, perinteitä kunnioittaen ovat nämä pätäkät tehty. Kovin moni suomessa ei näitä korkkipätäköitä tehe, mutta mulla on halu säilyttää hiukan vanhoja kalastusperinteitä ja siksi niitä pimeinä iltoina valmistuu. Ruiskumaalaamalla niitä ei sais tehä, aitous katoaa. Ne pitää tai olis hyvä maalata ihan käsin. Kalaa en ole vieläkää saanut kuin S-marketin tiskiltä.
-Jani-

maanantai 20. syyskuuta 2010

Hiekkahommissa


Kalatus on nyt jääny kyllä aika vähäseksi. Katiskokin on jo törmälä ja verkot vajassa. Muikun pyyntiin Jerijärvelle pitäs ehtiä, mutta taitaa jäähä haaveeksi tänä syksynä. Jos ei kalaa tule niin kalastusvälineitä senki eestä. Jospa myis muutaman pätäkän, niin sais sitten vaikka ostettua sitä kallaa. Pätäkkäinspiraatio on nyt parhaimmillaa ja värisilmä kohillaan. Pätäkkä se on joka miehen pitää tiellä. Oikeastaan olen lapionut 20 kuutioa hiekkaa ja naulanutkin jonkun verran, joten on kalastushalut aika vähissä. Ohessa kuva lapiomiehestä työntouhussa.
-Jani-

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Lehtijuttu Annassa

Lukekaahan uusin Anna. Kauneutta kalavesillä tyhjänsoutajan seurassa.
-Jani-

perjantai 10. syyskuuta 2010

Puulohi



Eilen illalla valmistui kuvassa oleva puulohi. Kesällä piirsin mallin ja nyt sain sen tehtyä. Ihan ajankuluahan tämä puuhastelu on, mutta jotaki aina valmistuukin.
-Jani-



lauantai 4. syyskuuta 2010

Napapiirin sankarit

Keskiviikkoiltana oli Dome Karukosken Napapiirin Sankareiden esinäytös Äkäslompolossa Ihmisen Ringissä. Näytös oli ulkoilmateatterissa ja se alkoi aika myöhään 21.30, koska ulkona täytyi olla hämärä. Sain pari vapaalippua ja kävin tietenki elokuvan kattomassa. Suosittelen muillekki. Lopputeksteissä oli järjestäjän assistenttina tuttu nimi. Kalarintamalla on nyt hiljaista. Siikaverkkokaveri on hirvimettällä ja katiskokin oli aika tyhjä. Onkohan se ahven siirtyny rannemmas vai vielä syvemmäs? Täytyy kysyä vanhoilta Kangosjärveläisiltä, missä ahven tähän aikaan on. Naapuri löysi muuten ihan elävän lepakon mettästä. Harmaalepakko taisi olla laji, jos en väärin muista.

maanantai 30. elokuuta 2010

JA Lohipelti


Syysillat pimenevät ja valot tallissa kirkastuvat. Seuraava lohisesonki on jo mielessä. Tämä on sitä parasta aikaa, kun saa fiilistellä ja miettiä uusia kujeita seuraavaa vuotta varten. Tämä lohipelti syntyi iltojen iloksi ja kojamojen kauhuksi sekä muitten kalamiesten kiusaksi.
-Jani-

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Harriongella


Lohivaapulla tuli hyvin harria. Päätin suojella lohenpoikasia ja laittaa hiukan isomman vaapun perään. Pikkuperhoilla kun ei muuta oikeastaan tulekkaan kuin lohenpoikasia. Joki on niin tyhjä lohista ettei lohivaaraa oikeastaan ole. Yhtään lohta en ole nähny edes hyppimässä. Mukava kun sai syödä palviharria. Lapsillekin ne maistuivat erityisen hyvin. Tosi isoja harreja en ole ylös asti saanut. Yksi kilonen pääsi karkuun, kun ei ollu haavia ja nostaessa kalaa veneeseen, se karkasi. Muita pyytäjiä ei joella paljo ole näkyny. Yksin siellä saa pyytää. Jos sitä luonnonrauhaa hakee, niin nyt on oikea aika tulla. Maaruska on kauneimmillaan ja luonto rauhallinen vielä muutaman päivän. Hirvenpyyntihän alkaa keskiviikkona. Se ei tätä kalastajaa koske, mutta silti lihan toivossa eletään.


Siianpyyntikausi aloitettiin eilen. Pyydän kalaa 50mm verkoilla ja vain yksi tuli tänä aamuna. Siikaa pyydän nyt syyskuussa ja sitten taas marraskuussa jään alta niin kauan kuin lunta on riittävän vähän.

torstai 26. elokuuta 2010

Katiskalla







Syksy tulee vauhdilla ja pikku hiljaa luonto alkaa valmistautua talven tuloon. Harri ei oikein ole enää syönnillä joten tällä hetkellä tuorekalana on Kangosjärven ahventa. Vekekatiskalla tulee hyvin kalaa. Kalaa on ehkä meän perheessä syöty liikaa, koska tyttö teki saman vaatimuksen, kun rengit entisaikoina eli yksi kalaton päivä viikossa pitää olla. No ei me ihan joka päivä olla kalaa syöty, mutta lapsesta se taitaa tuntua siltä.
-Jani-

tiistai 24. elokuuta 2010

Harrin pyynissä







Käväsin eilen illalla harreja narraamassa, muttei oikein narraus onnistunut. Vain luikkeja tarttui kiinni eikä yhtään isompaa eli ei tullu kalakuvia, mutta muutama kuva väylästä tuli otettua.

maanantai 16. elokuuta 2010

Lohenkalastus on nyt ohi

Viikonloppuna sai soutaa väylässä lohta viimisen kerran tänä vuonna. Olosuhteet olivat aika rajut. Kova tuuli haittasi soutamista siinä määrin, että moni pysyi rannalla. Itse en väylällä viikonloppuna käynyt vaan käväsin pikareissun Tenolla. Sielläkin tuuli aivan liikaa ja soutaminen oli aika mahotonta. Saalista ei tullut, mutta kokemuksia tuli taas yksi lisää. Tänään haen kämpältä kalavehkeet pois, mutta veneen jätän vielä, josko harreja innostus onkimaan.
-Jani-

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Hintulia koukuissa

Lohikisa on nyt ohi. Palkonnot on jaettu ja lohitanssit tanssittu. Kun joukko lohensoutajia kokoontuu yhteen kisojen päätteeksi, siitä ei muuta seuraa kuin valtavaa älämölöä ja huitomista. Ulkopuolisista se varmaan näytti lähinnä koomiselta, kun raahvaat miehet kalastivat kuivalla maalla ja virittivät vaappujaan. Itse sain selityksen sille, miksi mulla pääsi yksi kala karkuun. Minun koukkuihin oli kuulemma päässy hintuli. Hintuli on hankala saaha pois ja kalat karkaavat, jos se on päässy pesimään koukkuihin. Ainoa millä sitä voi ehkästä, on koukkujen hionta ruisleivällä. Tätä ei kuitenkaan kannata vaimon nähen tehä, muuten saattaa lohensouvut loppua lyhyeen. Kannattaa ohjetta tietenki salassa kokeilla, sillä hintuli ei ole leikin asia. Itse olin kisoissa viidestoista ja palkinnoksi sain hintulista huolimatta retkisahan. Ensi vuonna uudestaan! Saitajoen hirmu ei ole vielä tarttunu koukkuun. Siellä se odottaa ottajaansa.

torstai 29. heinäkuuta 2010

lohikisan väliaikatietoja

Lohitapahtumia on heikosta, yksi tärppi. Tänään ei tarvinnut mennä Pakamukkaan punnitukseen. Oma kotivaaka riitti tämän päivän puntarointiin. Ei ollu paino tippunu...
Kala tuntuu olevan aika tiukassa. Tänään soutu loppui ilta yheksältä ja jatkuu huomenna aamulla kaheksalta. Tulin käväsemään kotona hakemassa lohineuvoja ja lisää evästä. Johossa yli kahentoista kilon kala.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Lohikisan aloitus


Lohikisa alkoi hyvin. Parin tunnin soudun jälkeen luottovaappu antoi 5.3kg kalan. Lohi nappasi Saitajokisuusta. Vaapun väri vielä salainen... Pari tuntia oottelen, että vuorokausi vaihtuu ja sitten yöksi joelle.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Hippikommunisti ja pilkku







Toinen sadetulva tälle kesälle ja vesi nousi juhannuskorkeuteen. Kävin itsekin soutamassa loppuviikosta ja testasin muutamaa uutta vaappua. Ja sain vähän värivinkkejä kisoja varten. Puolen tunnin soudun jälkeen tarttui kala, muttei se pysynyt kiinni. Sama kala taisi kuitenkin tarttua tuntia myöhemmin naapurin isännän perhoon, joka oli tietenki minun tekemä. Kala oli rapeat kolme kiloa ja suupeilessä repeämä. Perhon oli niellyt syvälle kurkkuun. Samalla reissulla näin kun yksi venekunta sai n. kuuden kilon kalan eli kahen tunnin sisään kolme tapahtumaa.
Joki oli hyvin roskainen viikonloppuna ja kalakuulumisia ei ole. Harva kävi viikonoppuna edes vesillä. Itse pysyin visusti törmälä ja taivastelin tilannetta. Nyt mielenkiinnolla odotan tulevaa lohikilpailua. Toivottavasti vesi kerkeää putsaantua kisaan mennessä. Kisoihin toivon tietenki kaikki kynnellekykenevät osallistumaan, jotta tämä hieno kisaperinne säilyisi.
Sain muuten perjantaina rannalta kilosen harrin redtagilla Torpankoskesta. Harri meni kyllä parempiin suihin, koska vierelläni oli pari nälkäistä sveitsiläistä perhokalastajaa vain luikkeja saaliinaan.
-Jani-




keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Kuuminta hottia


Nämä perhomallit ovat nyt kovassa kysynnässä jäämereen laskevissa lohijoissa. Norjalaiset vievät nämä mallit käsistä, kunhan vain kerkeäisin tehä. Nämä perhot ovat niille jotka eivät kehtaa soutaa tyhjää.
-Jani-

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Ensikertalaisen tuuria






Sää oli pilvinen ja tuulinen. Lähin soutamaan totuttuun tapaan alkumanööverien jälkeen. Kalakaverina mulla istui veneessä ensikertalainen lohenkalastaja. Onget valitsimme yhdessä ja niinkuin tyhjänasoutajan kanssa asiaan kuuluu, soudimme yhen laskun tyhjää. Toisella laskulla oli perinteitä kunnioittavat ottionget. Värinä vaapuissa kokopunainen, takinkääntäjä, muikku ja parsilankku. Suuntasimme Parkajokisuuhun ja tunnin soudun jälkeen vapa taipui ja kela rääkäisi. Ottivärinä tällä kertaa takinkääntäjä ja vaapuna omatekele. Takinkääntäjä on nykyvaapuissa unohettu ottiväri. Tämä väri on peräisin vanhoista pätäköistä. Kalakaverini sai ensi kertaa väsyttää lohen ohjeiden mukaan ja onnistui siinä hyvin, sillä veneeseen sain koukattua 7kg kalan. Laskimme vielä varmuuden vuoksi Saitajokisuussa yhden tyhjänsoudun.



Onnea ja epäonnea

Kaverilla kävi huono tuuri tässä eräänä päivänä. Tai no olikohan huonosta tuurista kyse, kun tämä tapahtui jo toisen kerran. Hän lähti lohta soutamaan Väylälle ja lähtötohinoissa nosti vaappurasian auton katolle. Sinne katollehan se rasia jäi ja löytyi myöhemmin jonkun matkan päästä hyvin yliajettuna. Rasia sisälsi monta legendaarista lohiuistinta mm. EH 7, Räsänen 7 Rovaniemi, vanha Jan, vanha Jesse. EH-pelti muistutti lähinnä jyrän alle jäänyttä peltistä herätyskelloa. Menetys oli siis suuri. Kyllä miestä harmitti, mutta silti suunta oli kohti uusia seikkailuja. Hiukan myöhemmin Väylällä kohtasi epäonni onnen ja tällä kertaa onni voitti. 7kg lohi nousi veneeseen vanhan kansan kolmikoukkusella Janilla. Sen jälkeen uistimien menetys tuntui kuulemma vain kaukaiselta unelta. Tämmöistä täällä tapahtuu.
-Jani-

torstai 15. heinäkuuta 2010

Reissu Raportti Tenolta
















Kotiuduin reissusta hyvillä mielin. Saalista tuli niin soutamalla kuin aloittelijan onnella perhovavalla heittämällä. Tuli sählättyä ja muutama lohi karkuutettiin, mutta sen korjasi perhovavalla rannalta saatu pikkulohi. Kalan sain tietenki omalla perholla ja omalla omintakeisella heittotyylillä, sitä kun ei tule verrata oppikirjojen oppeihin. Mutta perhohan pyytää silloin kun se on veessä. Joku kyllä lupasi pitää mulle pientä perhokalastuskurssia, mutta aika ei semmoseen nyt riittäny. Kyllä siellä joillaki oli hauskaa kattoa minun perhostelua. No häätyyhän sitä jotaki hupia järjestää.
Yritin tällä kertaa välttää puukaloilla soutamista, koska yhen savolaisherran mukaan niistä saa vain tikkuja kätheen ja hänellä oli kuitenkin neljäkymmenen vuoden kokemus Tenolla kalastamisesta. Olen varsin noviisi Tenon kävijä häneen verratuna, joten konkareita täytyy uskoa vaikka ne vähä valehteliski. Haluan kiittää kaikkia tuttuja ja tuntemattomia, joiden kanssa taas sain jakaa kalastamisen iloa. Mukava oli taas tuntea Tenojoen virrankulkua ja lohien loisketta. Elokuun alussa taas tavataan, kuka siellä nyt silloin sattuu olemaan.

-Jani-

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Koiranäyttely

Ennen ko sain luvan lähteä Tenolle, piti kävästä Jällivaarassa koiranäyttelyssä. Olin oikeastaan vain saföörinä ja doghandlerinä eli apulaisena. Mukava reissu vaikka sijoituksia ei tullu. Hyvän näyttelykoiran löytäminen on yhtä vaikeaa kuin hyvän lohiuistimen. Sitten ko se löytyy alkaa tulla tulosta. Tämmösiäki sielä kerkes aattelemhaan. Oli muuten hienoja lapinkoiria.

Välilä hääty pysähtyä Kangosessa keskele siltaako joku oli heittelmässä lohta. Lainio jokheen nousee kans lohi ja yhen näin hyppäävänki. Muoniojoessa en sitä ole nähny tänä kesänä. Pittää vishiin lähteä aina viero palkishiin, jotta ees näkkee kalan saatikka saapi sen ongen päähän. Ja nyt Tenolle!
-Jani-

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Teno kutsuu

Eilen kävin liottamassa pari tuntia uistimia Väylässä, mutta ei lohi napannu. Kovin paljoa en ole ehtiny soutamaan, koska niinku kesälomalaisella pitääkin, hommia riittää kotona ja vähä muuallaki. Kosteusvaurioremontti vaimon kotitalossa on nyt saatu tehtyä ja pari sänkyä pitäs ehtiä ennen kesälomaa tehä. Huomenna lähen taas kaverin kanssa Tenolle. Reissu on toinen tälle kesälle. Vois sanoa että tenokuume on iskeny. Vissiin tämä kotijoki tuntuu jo niin tutulta, että pittää käyä vähä muuallaki. Mutta seuraavat kuulumiset reissun jälkeen. Vaimo lupasi olla neljä päivää, jos tullee kallaa. Jos ei tule lohta, häätyy tulla varsin kotia tyhjääsoutamasta.
-Jani-