TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Hippikommunisti ja pilkku







Toinen sadetulva tälle kesälle ja vesi nousi juhannuskorkeuteen. Kävin itsekin soutamassa loppuviikosta ja testasin muutamaa uutta vaappua. Ja sain vähän värivinkkejä kisoja varten. Puolen tunnin soudun jälkeen tarttui kala, muttei se pysynyt kiinni. Sama kala taisi kuitenkin tarttua tuntia myöhemmin naapurin isännän perhoon, joka oli tietenki minun tekemä. Kala oli rapeat kolme kiloa ja suupeilessä repeämä. Perhon oli niellyt syvälle kurkkuun. Samalla reissulla näin kun yksi venekunta sai n. kuuden kilon kalan eli kahen tunnin sisään kolme tapahtumaa.
Joki oli hyvin roskainen viikonloppuna ja kalakuulumisia ei ole. Harva kävi viikonoppuna edes vesillä. Itse pysyin visusti törmälä ja taivastelin tilannetta. Nyt mielenkiinnolla odotan tulevaa lohikilpailua. Toivottavasti vesi kerkeää putsaantua kisaan mennessä. Kisoihin toivon tietenki kaikki kynnellekykenevät osallistumaan, jotta tämä hieno kisaperinne säilyisi.
Sain muuten perjantaina rannalta kilosen harrin redtagilla Torpankoskesta. Harri meni kyllä parempiin suihin, koska vierelläni oli pari nälkäistä sveitsiläistä perhokalastajaa vain luikkeja saaliinaan.
-Jani-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti