TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän bilehiletystä

Pakkasmittari on näyttänyt yli - 40 asteen lukemia muutaman päivän ja nytkin on -25C, joten kalahommat olen saanut unohtaa. Jotakin kuitenkin täytyy ajankuluksi tehdä ja niinpä olen vaappujen parissa hommaillut.
Alla pari kuvaa ensi kesän ottivieheistä.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Jäät vahvistuu

Pitihän sitä uuden vuoden kunniaksi käydä katisko kokemassa, mutta pakkasien jälkeen oli moottorisahalla töitä. Avanto oli tietenkin umpijäässä. Saalina oli muutama hyvänkokoinen made. Mutta ei se made ole vielä oikein liikkeellä. Ehkäpä parin viikon päästä käyn laittamassa madekoukut uudelleen jään alle. Tuli otettua ne pois ennen kovia pakkasia.

Juuri kun selvisimme viime viikon paukkupakkasista niin uusia pakkasia pukkaa. Tämäkin päivä meni -30 asteen raittiissa pakkassäässä. Jotkuhan tai siis aika moni maksaa siitä, että saavat palella tuolla ulkona, mutta mulle onneksi siitä vielä maksetaan siis siitä ulkoilusta ei palelemisesta.

 
Madekeiton lisäksi tässä talossa ollaan pysytty tuoreen savusiian maussa. Siika on uinut aivan hyvin ja sitä on riittänyt niin hyvin, ettei ole tarvinnut ottaa omegoja purkista. Jotta tämä homma ei menisi aivan kalasteluksi niin olen aikani kuluksi nikkaroinut kaverin kanssa uutta lohivenettä.
 
 

torstai 7. tammikuuta 2016

Kesää kohti

Kyllä täällä tarkenee. Pakkasmittarista loppui asteikko ja radio sanoi, että asumme Suomen kylmimmässä paikassa eli Muoniossa, jossa mitattiin viime yönä melkein -42C  pakkasta. Virallisesti se oli vissiin -41.2C. Verkoille ei ole haluttanut jostain syystä viime päivinä lähteä, mutta huomenna on jo mentävä. Lupasi sen verran lauhtuvan, että voisi yrittää avannolle verkkoja kokemaan. Siis huom yritän lähteä, se on sitten eri asia käynnistyykö kelkka ja lähteekö kaveri matkaan.

Pakkasessa on se hyvä puoli, että tulee puuhasteltua sisällä. Muutamia vaappuja ja perhoja on valmistunut sekä tietenki lohilappuja olen naputellut. Ensi kesänä niitä olisi tarkoitus kokeilla Väylällä, Tenolla ja Namsenilla.

Ennen pakkasia innostuin laittamaan mateenkoukut, mutta otin ne pois, kun pakkanen näytti nousevan huikeisiin lukemiin. Verkot saa olla jään alla ainakin huomiseen. Tänään tuli oltua töiden puolesta jo ihan riittävästi kirpakassa ulkoilmassa.

Nyt on kaamos taittunut ja aurinkokin pitäisi jo näkyä jonkun vaaran päältä. Tästä sitä mennään kesää kohti. Vanha vuosi on jäänyt taakse ja uusi vuosi on otettu vastaan. Joukuusikin on jo poltettu ja piparit syöty.