Lohet saivat olla rauhassa Juhannusaattona, sillä keskityin vain katselemaan jokea ja nauttimaan luonnon rauhasta. Taisivat muutkin tehdä niin, koska joella ei näkynyt veneitä koko iltana. Juhannusviikonloppuna tein yhteensä neljä laskua ja kaksi kalaa veneeseen. Lauantaina oli kala otillaan, sillä muutkin tuntuivat saavan kalaa. Näin yhden yli 15kg kalan koukattuna ja se oli kyllä paksu pötikkä. Eli kyllä siellä kalaa nyt tuntuu olevan. Tulvakin näyttää nyt olevan laskusuunnassa. Molemmat kalat tulivat muuten samalla vaapulla.
TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN
Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!
sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
lauantai 25. kesäkuuta 2016
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Löysät pois
Kaikki päivittelee saaliskuvia, niin täytyy se minunki muutama kuva laittaa. Tänä vuonnahan meillä on kesä etuajassa ja niin se näyttäisi olevan lohikin ainaki hiukkasen etuajassa. Pari hopea kylkeä olen Väylästä saanut ja se taitaa riittää tälle kesälle. Ei tartte enää soutaa löysiä pois. Jos huvittaa niin voipi joella kävästä, mutta pakko sinne ei ole mennä. Kesä kun tulee kuitenkin viettyä Väylän rannassa, niin voipi hyvillä mielin seurata muitten pyyntiä ja keskittyä vaikka valokuvaukseen ja fiilistelyyn. Pojan kanssa täytyy tietenkin kalassa käydä, mutta silloin keskitytään enempi harrin pyyntiin. Harrin pyynnistä tulee enemmän tapahtumia ja mielenkiinto säilyy.
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Vierailla mailla
Tyhjänsoutaja kävi Alpeilla lomalla rentoutumassa ja raikasta vuoristoilmaa haistelemassa. Sillä aikaa tänne oli saapunut kesä ja kärpäset. Jotku puhuu, että lohikin olisi jo noussut tälle korkeudelle, mutta itsellä on vielä kukkamultahommat kesken ja 20 potun istutus, joten henklökohtaista tietoa asiasta ei ole.
Lomallahan kalastuksesta ei pääse eroon, joten jotain kalastukseen liittyvää täytyi kuitenkin tehdä. Kun kalavesiä ei ole mailla eikä hameilla, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä kalastustarvikeostoksille. Vaikka Saksassa ei ole kunnon kalavesiä niin tarvikkeita heillä kuitenkin on. En tiedä, ovatko tarvikkeet vain fiilistelyä varten, vai missähän niitä käytetään, mutta valikoima oli laaja. Ainoastaan täällä pohjoisessa käytettävät puukalat uupuivat valikoimasta, mutta eiköhän sekin asia ole kohta korjattu. Mukaan tarttui "jokunen" jigi ja tietenkin viimeistä huutoa oleva kalastuslaukku. Nyt kyllä kelpaa lähteä ahvenen pyyntiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)