TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Tervaa ja tärpättiä

Kevät on jo niin pitkällä, että veneet on aika tervata. Ensimmäiset sääsket olen jo bongannut ja perhonenkin lenteli tänään. Talon reunustalla kukkii jo orvokki. Kesä tulee, ei sille mitään voi.

Entrauspuuhia ennen kesää

Tervaa sen olla pitää.

Väylän näytti kauneutensa viime yönä


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

tiistai 10. toukokuuta 2016

Vain kaksi kalaa

Talvikalastuskauteni päättyy melkeinpä aina Kilpisjärven pilkkikisoihin. Ja niin kävi tänäkin vuonna. Osallistuin vain sunnuntain kilpailuun. Jäällä tuntui olevan vähemmän väkeä kuin tavallisesti. Sitä en tiedä oliko todelisuudessa vähemmän vai oliko vain mutu tuntumaa. Kalaa ei saanut sunnuntaina kukaan, joten pääpalkinto meni arpaan ja kyllä oli onnellinen voittaja. Onnea hänelle!







keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Rospuutto

Nyt on kevät jo siinä pisteessä, ettei Kangosjärven jäälle ole enää asiaa. Eli talvikalastus on tältä kaudelta ohi ja saan alkaa keskittymään tulvasiian pyyntiin. Ja kohtahan se lohikin nousee ja siitähän se kesä sitten lähteekin käyntiin. Jotta kausi saadaan kunnialla päätettyä, täytyy käydä vielä Kilpisjärven vain kaksi kalaa pilkkisoissa. Monena vuonna olen lähtenyt vielä äitienpäivän viettoon tunturiin rautupilkille, mutta se reissu taitaa tänä vuonna jäädä väliin.


sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappupilkillä


Pilkkikelit ovat tänä vappuna kohdillaan. Kangosjärven jäällä voi tallustella vaikka tennareilla. Lumi sulaa humisten, mutta ahven syö hyvin. Näyttää siltä, että kevät on viime vuoteen nähden etuajassa. Jäällä on sama tilanne kuin viime vuonna äitienpäivänä.

Toivotan kaikille HAUSKAA VAPPUA!