TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Kesän viimeiset harrit

Lapin ruska on parhaimmillaan ja se tarkoittaa sitä, että on pian harjuksen rauhoituksen aika. Väylässä harjuksen rauhoitus alkaa vuosittain 15.9. Viikonloppuna oli kaunis ja lämmin ilma, jopa t-paita keli. Pojan kanssa kävimme veneellä harristamassa ja saimme mukavasti ruokakalaa. Perho ei kaloille maistunut ollenkaan vaan kaikki tarttuivat pieniin, keltaisiin Senioreihin.

Joki on hiljainen. Vain kutulohien loiskautukset tuovat pientä eloa joelle. Joki valmistautuu talveen ja samoin me kalastajat. Veneet on nyt jo korkea aika nostaa maille ja viedä talvisäilöön odottamaan seuraavan vuoden seikkailuja. Tämä kesä oli ihan kohtuullinen kalakesä. Kalaa tuli ja meni. Osan kaloista sain veneeseen asti ja (suurin)osa jatkoi matkaa. Lohenpyynti loppuu minulla perinteiseen kojamoralliin elokuun lopulla ja niin tapahtui tänäkin vuonna. Retkikertomus seuraa perässä. Juttu tulee sitten myöhemmin.