Viime yönä oli kaunis aurinkoinen ilma, hieno kalailma. Tein muutaman laskun ja toisella laskulla tärppäsi tutun kiven takaa 12kg lohi. Pyynnissä oli pari JAN- vaappua ja pari omaa JA-vaappua sekä Räsäsen seiska. Lohi päätti haukata JAN raitakommariin, siihen tuttuun ja turvalliseen.
TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN
Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!
tiistai 30. kesäkuuta 2015
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Valkosta välillä!
Jotta elämä ei menisi ihan vaapuista ja lohista puimiseen, täytyy välillä pyytää ahveniakin. Se on sitten hyvä ruokakala. Kolarin torilta ostin viikonloppuna ahvenkukkoa ihan kokeeksi ja makoisaltahan se maistui, mutta eilen paistoin oman järven ahvenfileitä ja sen makua ei voi moittia. Katiskasta tuli sopiva päiväannos ja poika sai vielä muutaman hyvänkokoisen virvelillä.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Tiuran Pääsiäismuna
Nyt on Tenon lohet tulleet muotitietoisiksi. Niille kun ei näytä muu kelpaavan kuin tämä Tiuran pääsiäsimuna. Meillä ei tätä Tenon reissulla ollut mukana tai siis emme silloin vielä kyseistä vaappua omistaneet. Mutta nyt sekin asia on korjattu ja vaappuja löytyy minun pakista useampi kuin yksi. Tosin näillä taitaa soutaa vain minun vaimo, koska tuskin mie tuommosta pinkkiyksilöä siiman päähän laitan. Olenhan tottunut perinteisiin ahvenväreihin ja niistä on pinkki kaukana. No ehkä voisin tätä kokeilla joskus hätätilanteessa. Viime viikollahan oli kyllä melkein hätätilanne, kun emme saaneet kalan kalaa, mutta silloin ei ollut mahdollista tätä vaappua kokeilla. Huomenna taidan poiketa tavoistani ja testata kelpaako vaappu Väylän lohille. Pinkkiäkö sen olla pitää vai kelpaako kuitenkin pojan 6v suosikki Räsäsen seiska, se selviää tulevina viikkoina.
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Tyhjänsoutua Tenolla!
Kävin perinteisen Tenon reissun juhannuksen jälkeisellä viikolla ja ensimmäisen kerran kahteenkymmenneen vuoteen en saanut yhtään kalaa. Joki oli tyhjä ja siellä sai nimenmukaisesti soutaa tyhjää. Nyt viikonloppuna pari kaveriani ovat saaneet sieltä kalaa, mutta viikolla hekin sousivat tyhjää.
Vaikka kalaa ei tullut, reissu oli hieno. Hienot maisemat ja mukavat ihmiset, siitähän se kalareissu muodostuu. Kala ei saa olla se tärkein juttu, muuten menee liian totiseksi hommaksi. Mutta kalastus jatkuu nyt täällä kotijoella eli Muonionjoella. Vaappuja valmistuu vielä viime tingassa kesän koitoksiin. Pellit on jo siimojen päässä.

perjantai 19. kesäkuuta 2015
Harjujärvi premier
Harjujärven virkistyskalastusjärvi avattiin tänään kello 12.00 taas tälle kesälle.
Saalista näytti tulevan melkein kaikille, jotka onkensa veteen heittivät. Tarjolla siellä on tänään lohisoppaa ja lättyjä.
Lupia järvelle saa ostaa Muoniosta Seolta, Pakamukasta ja Harrinivasta sekä paikanpäältä, jos luvanmyyjä sattuu siellä olemaan( ainakin tänään luvanmyyjä on siellä iltaan asti) Kolarissa lupia myy Kolarin Neste.
Järvi on avoinna 23.8. asti. Ja taas seuraavan kerran keväällä.
Tervetuloa kalastamaan!

tiistai 2. kesäkuuta 2015
Tulvahauki
Eilen sai alkaa pyytämään lohta Väylässä. Meille ei tullut lohta, tuli krokotiili.
Muonion korkeudella ei ole vielä mitään hoppua vesille, lohet ovat vielä kaukana ja joki tulvassa.
Eipä tässä muuta kuin odotellaan. Vene on tervattu ja vaaput koeuitettu.
Muonion korkeudella ei ole vielä mitään hoppua vesille, lohet ovat vielä kaukana ja joki tulvassa.
Eipä tässä muuta kuin odotellaan. Vene on tervattu ja vaaput koeuitettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)