TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pilkkiretkellä

Kävimä kelkkailemassa Harjujärvellä tarkoituksena pilkkiä kirjolohia. Alku meni kyllä tulistellessa ja pilkintä meinas aivan unohtua. Lähtötohinoissa päätimä vielä uittaa muutaman minuutin uistinta. Vaimo sai ensin yhen ja sitte hääty minunki yrittää oikein tosissaan. Lopulta sain mieki yhen. Niin met saima ruokakalat vähän niinku ohi mennen.



-Jani-

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Siukkana

Nyt on saatu viimiset turistit takasin etehlään ja tilanne on jo hiukan rauhoittunut. Sen verran on rauhallista, että on aikaa sairastaa flunssaaki. Kun katon kotona ikkunasta ulos, jäällä on ihmisiä ko muurahaisia. Vishiin net pilkkivät ahvenia. Jäälä on nyt soma liikkua, ko sielä ei ole lunta. Pikkusen sosetta, muttei se menoa haittaa. Minun häätyy ensin hiukan parantua ja sitte mieki menen ahvenpilkile.

Ohessa muutama kuva viimisestä kelkkasafarista tuonne sinivalkosiin maisemiin.




-Jani-

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Sinistä ja valkosta

Olin viisi päivää pilkkireissussa tunturissa. Pari sinivalkoista päivää ja pari valkoista päivää. Valkoisina päivinä ei paljoa pilkitty. Maailma oli täydellisen valkoinen valkoisina päivinä. Eteenpäin ei nähny ja taaksepäin ei haluttanu kattoa. Sillon hääty pysyä visusti reitillä ja tai ajaa gepsillä.


Sinivalkoinen päivä ja sen päivän pari isointa rautua.



Valkoisenakin päivänä tuli sen verran saalista, että sai koko konkkaronkalle keittää kunnon rautukeiton. Vaikka uutta lunta tuli vaakatasossa 20cm, ei se meitä haitannu. Kyllä se vähän hidasti, mutta vain vähän.

Hieno reissu, hienot maisemat, hienot kalat, hieno majapaikka. Kiitos isäntäväelle.

-Jani-

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Hengissä ollaan

Blogin päivitys on jäissä, kunnes työkiireet antavat aikaa tehä muutakin kun töitä. Huomenna lähen taas kohti hohtavampia hankia. Ehkä siltä reissulta muutama rautuki tarttuu matkaan. Tyhjänsoutaja juhli tänään keski-iän lähestymistä. Taas yksi vuosi takana ja toivottavasti vielä useampi eessä,.
-Jani-