TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Syksyisiä tunnelma kuvia



Tämmösen yhen miehen venheet entrasin ittelle ens kesäksi. Tämä on se vanha iijokilainen, jonka kuva oli viime syksynä blogissa. Vain ulkomaali ja teljot puuttuu.

Talvesta ei oikein ole tietoakhaan. Viime vuonna tähän aikhaan oli jäät järvessä ja verkot veessä, mutta nyt ei voi semmosesta haavellakhaan. Toivottavasti se talvi joskus tullee, ainaki ennen joulua.

-jani-



lauantai 22. lokakuuta 2011

Hiljaista

Tässä blogissa on ollu hiljaista, ko kaksi kuukautta on satanu vettä. Mitä voi tehä ko kaatamalla tullee niskaan vettä. Niin kalastushullu mie en ole, että lähtisin vapaaehtoisesti tuonne kastumaan. Kivirantaan on sentäs saatu tie aikaseksi ja hyysikkä pystytettyä. Varastonteko on vielä kesken. Jospa sen sais tehtyä ennen lumia. Tänhään on ensimmäinen kirkas, kuulas pakkaspäivä. Yöllä ja vielä pitkään aamua oli kaheksan astetta pakkasta. Kyllä se näyttää, että talvi olis tulossa vaikka toivottomalta  on tuntunut. Nyt on jo iltapäivä ja maa on vielä jäässä tai siis kuurassa. Niin olenhan mie semmosta vanhaa venettä kunnostanu, mutta ko kameraa ei ole, en voi laittaa kuvia. Ehkä sitte joskus myöhemmin. Kelkka on vielä myynnissä!!!

-Jani-

lauantai 15. lokakuuta 2011

Varastontyhjennys

Nyt olis myynnissä huippuyksilöitä. Kalastukseen ne liittyy sen verran, että ne helpottavat kalavesille menoa.

Henkilöauto:
Citröen Xrara 1.8l-16 exclusive 5D mittarissa 120 000km, vuosimalli 1998.

Moottorikelkka:

ski doo GTX 550 ajettu 850km vuosimalli 2007,
myydään vain hyvään kotiin. Kilometri määrä on siis oikeasti 850km ei 8500km

KELKKA MYYTY!
Ota yhteyttä jos haluat ostaa vähänajetun kulkupelin! Kuvia ei ole, joten sinun täytyy tulla kylhään, jos haluat nähhä menopelit. Kamera sano sopimuksen irti.

-Jani-