TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kaamoksen katveessa

Vaikka blogi on viettänyt hiljaiseloa, tyhjänsoutaja ei ole maannut laakereillaan. Työhuoneesta kuuluu tasainen naputus ja lohipeltejä valmistuu aina silloin tällöin niitä tarvitseville. Jostain kumman syystä nyt talvella peltien tarve tuntuu olevan suurempi kuin kesällä.

  Perhe on saanut (joutunut) syömään tuoretta kalaa joka päivä. Eli se tarkoittaa sitä, että verkot on vesillä, toisin sanoen tähän aikaan verkot ovat jo jään alla. Haukea, siikaa ja ahventa kuuluu tällä hetkellä ruokavaliooni. Tänään poikkeuksellisesti oli ruokana väylän antimia eli madekeittoa.

Nyt luonto valmistautuu talveen ja kaamokseen. Viimeisiä auringon säteitä saamme vielä ihailla pari päivää ja sitten tänne laskeutuu kaamoksen hiljainen hämärä ja pimeys. Kaamoksen myötä tänne saapuvat joulua etsivät turistit. Se tietää työtä ja  raitista ulkoilmaa.