TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

perjantai 21. elokuuta 2015

Ahvenfilettä

Teki mieli syödä ahventa ja niinpä päätimme pojan käväistä Kangosjärvellä uistelemassa. Saalis parin tunnin uistelusta oli 2kg ahvenfilettä.  Ei huono. Suurin ahven oli 420g.




torstai 20. elokuuta 2015

Kalaraportti Tenolta

Elokuun ensimmäisellä viikolla tein perheeni kanssa perinteisen reissun Tenolle. Vaikka edellinen kalareissu juhannuksen jälkeen tuotti nollatuloksen, niin se ei ollut syy olla menemättä uudestaan. Teno on aina Teno vaikka voissa paistaisi. Tulee kalaa tai ei, ei merkitse minulle mitään vaan se fiilis, tunne mikä siellä on. Maisemat, ihmiset tekevät reissusta kokemisen arvoisen. Kala ei ole minulle se kalareissun tärkein asia.

Tällä kertaa Ahti oli suosiollisempi kuin ensimmäisellä kerralla. Saimme kaksi kalaa veneeseen ja kuusi kalaa kiinni. Kuin hääpäivälahjaksi Teno lahjoitti meille pari tittiä ja siitä olimme onnellisia. Jo monena vuonna olemme hääpäivänämme olleet Tenon Tunturituvilla viettämässä pientä loman poikasta ja joka kerta olemme saaneet juuri juhlapäivänä ainakin yhden kalan.


 


 

maanantai 10. elokuuta 2015

Muonion lohiviikkojen palkintojen jako 2015

Muonion lohiviikot onnistuivat jälleen osaltani oikein hyvin. Sain pari kalaa vaikka soututunteja tuli yhteensä vain 7h. Palkintosijoille ei minun kaloilla päässyt, mutta arvoissa voitin lohirullan. Työt hiukan häiritsivät kisaan osallistumista ja siksi viihdyin niin vähän kisan aikana joella.

Kisan voitti vanha konkari Veikko Kuismin. Hänelle voitto oli jo kolmas. Toisena kisassa oli muoniolainen nuoremman polven lohestaja Samuli Rauhala sekä kolmantena myös muoniolainen Vesa Juustovaara. Onnittelut kolmikolle sekä muille kalansaaneille.



 
Nuorten harrikisan voitti Joni Iittiläinen, kakkonen oli Iidar Alatalo ja Mette Rauhala oli kolmas. Joni sai kaksi isoa harria 37cm ja 36cm pitkät kalat. Iidar hävisi parilla sentillä ja Meten kala oli 33cm. Inga Alatalo oli neljäs 24cm kalallaan. Muut osallistuja jäivät ilman kalaa.