TERVETULOA TYHJÄNSOUTAJAN SEURAAN

Tyhjänsoutaja, kalaväärti väylänvarresta kirjoittaa elämänkulusta lohijoen rannalla, asiaa kalastuksesta ja kalastuksen vierestä, siis pieniä tärkeitä asioita. Tervetuloa seuraamaan tunturipurojen solinaa ja lohijokien pauhuja. Ei sovi tosikoille!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivälounas

Lupasin vaimolle tuoretta rautua äitenpäivälounaaksi. Ei siinä auttanu muu kuin ottaa vaimo matkaan ja lähteä tunturiin.










Verkot kävin kokemassa ja sieltä nyt tietenki sai varmemmin kalaa ko pilkillä, muttei niin isoja. Mukava oli taas kävästä tunturissa. Kelit olivat mahtavat eikä muita kulkijoita  tullu vastaan. Lapin ihmisiä kävimä tietenki tervehtimässä. Kiitoksiä vielä kerran isäntäväelle yösijasta. Täällä Väylän varressa odotetaan seuraavaksi jäitten lähtöä.




Hyvää äitienpäivää!


-Jani-

maanantai 7. toukokuuta 2012

Vain kaksi kalaa...

Ja se riitti.
Kilpiksen pilkit meni minun osalta rohki hyvin. VOITTO TULI! Ilma oli niin raju, että meinasin jo jättää menemättä jäälle. Pojalla oli kuitenki niin kova halu pilkkiä, joten sinnillä menimä sinne tuiskuun ja tuuleen. Porasin ittele reijän ja vaimo laitto pilkin sillä aikaa valmiiksi. Ongessa oli oma tekemä rautuleija ja se kannatti. Aloin pudottamaan pilkkiä avantoon kaikessa rauhassa. Vettä sillä kohdin oli n. 10 metriä. Leija vajosi hiljaa kohti pohjaa hakien n. 2m säteellä saalista. Ja niin se sitte nykäsi. Kala otti putoavaan pilkkiin. Sain kalan ylös ja siitähän se sitten lähti. Avannosta tuli 10 minuutin sisään kaksi komeaa rautua. Kyllä oli jännä pilkkiä loppuun asti. Voitosta uskalsin riemuita vasta punnituksen jälkeen.

Nyt on tuossa kotipihassa komea mönkijä ja tilava peräkärry. Koeajolla olema jo käyneet. Mitallikahvit juodaan viikonloppuna.

Mainittakoon vielä, että työkaverini Harrinivasta sai lauantainkisasta kanssa mönkijän peräkärryineen yhdellä raudulla. Hän oli kisassa toinen. Mikä tuuri teamHarrinivalla vai olikohan tuo tuuria???










Palkinnoksi sain mönkijän ja peräkärryn.

-Jani-